Teknillisten Tieteiden Akatemia

Elinkeinoneuvosto (EKN) koostuu Tekniikan Akatemia -säätiön yritysjäsenistä. Sen tavoitteena on edistää teknologioiden, tieteellisen tutkimuksen ja liiketoiminnan humaania kehitystä tuomalla yhteen yritysten, valtionhallinnon ja akateemisen maailman edustajia. Elinkeinoneuvosto herättää keskustelua päivänpolttavista aiheista sekä antaa työkaluja toiminnan kehittämiseen ja tulevaisuuden parempaan ymmärtämiseen. Monelle yritykselle Elinkeinoneuvostoon liittyminen merkitsee myös yhteiskuntavastuun ja kestävän kehityksen periaatteisiin sitoutumista.
Suomen kokoisessa maassa ei voi toimia yksin. Teollisuudella, valtionhallinnolla ja tieteellä on toisilleen paljon annettavaa. Matalan hierarkian maana Suomessa on olemassa toimivalle yhteistyölle hyvät edellytykset. EKN:n tavoitteena on osaltaan edistää verkostoitumista järjestämällä tapahtumia ja keskustelutilaisuuksia ajankohtaisten aiheiden ympärille.
Technology Academy Finland